Uusia verkkokurssisuunnitelmia!
Nyt, kun auringonvalo lisääntyy, alkaa sisäisen mörköilyn kausikin vähitellen riittää. Vuosia muhinut verkkokurssi-idea saa pian sekin päätyä päivän valoon.

Erityisherkkyys on osa arkeani. Se on yhtä aikaa tuskastuttava ja ihastuttava ominaisuus. Arvioiden mukaan meitä enemmän tai vähemmän erityisherkkiä olisi jopa viidennes ihmisistä. En ole siis yksin tämän piirteeni kanssa! Ihanaa! Arvelen myös samaan hengenvetoon, että suuri osa ei myöskään ole tietoinen herkkyydestään. Syystä tai toisesta. Moni kuvailee lampun syttyneen päässään sinä hetkenä, kun hän on osannut yhdistää ominaisuutensa erityisherkkyyteen.
Suosittelen tämän lampun sytyttämistä lämpimästi! Se avaa aivan uuden oven itsetuntemukselle ja -ymmärrykselle. Se vastaa hetkessä lukemattomiin mielessä pyörineisiin kysymyksiin ja tilanteisiin elämän varrella. Ja toisaalta se avaa oven myös uudelle seikkailulle, tutkimusmatkalle itseen.
Näissä tunnelmissa rakennan parhaillaan verkkokurssimateriaalia niille, jotka itsestään erityisherkkyyden piirteitä tunnistavat. Niille, jotka kaipaavat tukea palautumiseen arjessa, välineitä omien voimavarojen hahmottamiseen sekä itsetuntemuksen lisäämiseen herkkänä.
Seuraa, mitä tuleman pitää! Ilolla, innolla ja lämmöllä täällä työpöydän ääressä aherrellaan! <3