Sisäisen äänen pihinä

Näen silmissäni jo hetkeä ennen katastrofia, mitä tulee tapahtumaan. Näkymätön kaveri olkapäällä varoittelee, minkä ehtii. "Tuo ei kannata. Älä vain tee tuota valintaa. Kierrä tuota kautta.." Mutta mitä minä teen? Painelen menemään, vaikka kaikki hälytysmerkit kilkattelevat sisäisissä korvissani.

Tarvitseeko edes mainita, mitä sitten tapahtuu? Käy tietysti juuri niin, kuin minua varoiteltiin. Kompastun, kaadun, petyn, epäonnistun, valitsen väärin jne. Puhisen ja tuhisen ja ryhdyn korjaamaan virhettäni. Miten turhauttavaa!

Intuitio, sisäinen ääni, ohjaus, sydämen viisaus, miksi sitä kukin haluaakin nimittää, on sisäänrakennettu kompassimme. Erityisherkkä on varustettu äärimmilleen viritetyillä tuntosarvilla, Siksi hän on myös usein askeleen edellä muita. Hän aavistaa, mitä on tapahtumassa. Tietää oikeastaan.

Toinen juttu sitten onkin, malttaako hän luottaa aavistuksiinsa, sisäisen äänensä viisauteen. Ulkoa päin tulevat vaatimukset, odotukset  ja ohjaukset voivat vaimentaa sisäisen äänen pelkäksi pihinäksi. Myös kiire on arkemme valintoja sotkeva viheliäinen vieraamme. Pelot estävät tekemästä valintoja rohkeasti sen perusteella, mikä sisimmässä tuntuu oikealle. Se on selittämätön tunne siitä, mitä pitäisi tehdä, minne mennä, miten olla ja miksi. 

Luottaminen sisäiseen ääneen vaatii rohkeutta. Siksi ehkä sorrumme liian usein kokeilemaan kepillä jäätä. Ajaudumme heikoille jäille, vaikka tiedämme varsin hyvin, että molskahdus hyiseen veteen on edessä. Tämäkin elämän oppiläksy näyttää olevan niitä kantapään kautta opittavia.