Korvissa soi

Tiedän, tämä seuraava kertomukseni kuulostaa aika hassulta. Kerron sen silti. Olen äänille herkkä, erityisesti koville ja tietyllä taajuudella resonoiville. Myös sellainen sekava melu, kun liuta ihmisiä puhuu yhtä aikaa toistensa puheen päälle aiheuttaa tarpeen paeta paikalta. Siedän kyllä melua ja ääniä, mutta mitä väsyneempi olen, sitä enemmän "korvissa soi." Joskus jokin kova ja odottamaton ääni saattaa tuottaa suoranaisen kivuksi luokiteltavan tunteen. Usein tällainen ääni jää erikoisella tavalla "kaikumaan korviin" ja se toistuu siellä vielä kerta toisensa jälkeen, kunnes vaimenee.

No sitten siihen hassuun juttuun, mikä on elävästä elämästä. Nimittäin niistäminen. Eikä mikä tahansa niistäminen. Oman rakkaan mieheni niistämisääni. Vuosikaudet tunsin, että korvani halkeavat ja minun pitää juosta niin kauas kuin kintuistani pääsen, kun kuulin tämän äänen. Meni melkein kaksikymmentä vuotta, kunnes sain sanottua tästä kokemuksestani. "Korvani halkeavat, kun niistät. Kuulostat aivan sotanorsulta, kun töriset niin, että talo tärisee." No, minulle naurettiin ja minä tunsin itseni naurettavaksi. Tulipahan sanottua.

Sitten törmäsin erityisherkkyyden teemaan ja tajusin, että ääniherkkyyteni johtuu hermostostani eikä vain ollut osoitus siitä, että olen omituinen pienistä ruikuttaja. Tämä oli yksi monista valaistumisen hetkistäni herkkänä. Totesin, että "Älä pahastu, mutta minä painan vastedes sormet korvilleni, kun niistät. Ääni aiheuttaa kipua, enkä voi sille mitään. Etkä sinä voi sille mitään, että on niistettävä." Eikä hän pahastunut, korkeintaan hymyili, vaikka tietysti olikin vaikea ymmärtää, mistä  oli kyse. Aikaa myöten tämäkin asia on hyväksytty osaksi herkkyyttäni. Niin on ja sillä hyvä.

Ajatella, miten kauan tämän asian kanssa piti kärvistellä! Ja ratkaisu oli vain kertoa avoimesti kokemuksesta. Ja painaa sormet korville hetkeksi. Mikä helpotus! Kyllä maailmaan niistämistä mahtuu. Ja herkkiä. Siispä avoimuutta ja armollisuutta arkeen itse kullekin!