Arkirutiinien aatelia
Tällä kertaa jaan sinulle parhaan aamurutiinini, jota en kerta kaikkiaan halua jättää väliin ilman erinomaisen hyvää syytä. Vaikka se onkin osastoa "päiväni murmelina," se on silti tärkein ja rakkain, tuttu ja turvallinen. Sen jälkeen olen valmis uuteen päivään levollisin mielin, oli tulossa mitä tahansa.
Arkiaamu Käpälämäessä.
Klo 5.03 Pulla pomppaa yöpöydälle ja käy rämpyttelemään
Mamin silmälaseja. "Lasit silmille! Me ei enää jasketa nukkua. Mennään jo!"
Pelastan lasit, laitan ne päähäni tai sujautan turvaan yöpöydän laatikkoon.
"Ei ihan vielä. Mami nukkuu nyt."
"Eikä."
"Juupa."
Lyhyt torkahdus. Tällä välin Pilli asettautuu tyynylle vasemmalle puolelle aamupusittavaksi ja -halittavaksi. Hän röhkii lämpöisiä tuhahduksia suoraan korvaan. Reppuli hiippaillee jalkopäästä masun päälle ja haukkailee matkan varrelta kaikkea, mikä vain hiukankin liikkuu peiton alla. Hän on vielä pieni villimies, eikä voi vastustaa kiusausta, vaikka selvästi välillä hiukan yrittääkin. Pulla on asemissaan yöpöydällä pääni vieressä oikealla. Olen piiritetty. Jutustelemme, silittelemme ja neuvottelemme. Kello kuusi luovutan. Lähdemme yksissä tuumin alakertaan. (En oikeastaan tarvitse herätyskelloa, kun se hyvin harvoin ehtii soimaan.)
Ensin aamupisu ja -pesu. Pulla ehtii ensimmäisenä vessan ovelle ja roikkuu oven kahvassa huutaen: "Tänne tänne, pian pian, nih nih!" Seuraamme esimerkkiä. Avaan oven. Pulla pompahtaa pytylle (kansi on aina kissaperheessä kiinni), pytyn kautta lavuaariin ja lavuaarilta peilipöydälle. Se on hänen asemapaikkansa veskihommien ajan. Hän rämpyttelee iskän silmälaseja hyllyn päältä. Kiellän. Hän sanoo, että "nih" ja siirtyy tutkimaan muita juttuja. Suoritan omat aamutoimet ja puen. Pilli istuu nätisti kynnysmatolla. Reppuli maistelee kaikkea, mitä ehtii ja haukkailee välillä pohkeesta. Hän sanoo vaativasti, että "piip" ja minä vastaan, että "piip piip, kohta mennään." Kuitenkin ennen mitään muuta on Pullan aamupusin ja -halin vuoro. Myös pojat tietää ja odottavat uskollisesti, kun Pullero on Mamin sylkyssä hetken aikaa ja oikoo karvaisia varpaitaan ja muikistelee pientä söpöä suukkuaan.
Sitten mennään. Heittelen isoja maine coon -nappuloita pojille lattialle ja Pullalle ruokapöydälle (Kissat saavat olla pöydällä, säädytöntä. Ei, kiitos mitään moraalisaarnaa!) Nämä ovat hampipesut (koska papanat ovat niin isoja, ne on pakko pureskella kunnolla). Sillä välin pesen vesiastian ja vaihdan raikkaan veden. Hyvässä lykyssä ehdin ladata kahvinkeittimen. Tällä välin Reppuli varastaa puolet Pullan hampipesuista ja jahtaa niitä ympäri keittiötä. Kun hän on valmis, hän tulee haukkaamaan pohkeesta ja sanoo "piip." Ja minä nappaan vauhtihirmun väkisinpusutteluun ja hän vastustelee muodon vuoksi, vaikka mukavalta tuntuukin.
On varsinaisen aamupalan vuoro. Kolmeen kirkkaaseen lasikippoon tyhjennän kaksi pussia märkäruokaa. Pullalle eniten kastiketta, koska hän ei halua syödä niitä tyhmiä sattumia, jota "lihaksi" kutsutaan. Pilli on isopoika. Hän nousee jaloilleen, asettaa etutassunsa ja nassunsa tiskipöydän reunalle tehden tarkistuksen, että varmasti on kastiketta tulossa. On tulossa.
Sitten hiukan vedellä jatketut ateriat karvaisten lasten saataville. Pojille lattialle ja Pullalle pöydälle. On hetken hiljaista. Pojat vaihtavat kuppeja lennossa tasan puolivälissä. Kaverilla on aina hiukan parempaa. Kaadan kahvin mukiin ja valmistan oman aamupalani. Istahdan aamiaiselle pöydän ääreen ja katselen 120-vuotiaan talovanhuksen pikkuruutuisen ikkunan aaltoilevien lasien läpi pihamaan elämää. Ihana rauha. Lapset kerääntyvät tyytyväisinä ympärille ja rapsuttelen karvaisia massuja ja nassuja. Seuraamme, mitä tiput, oravat, sammakonpojat ja pupu touhuaa. Kiireettä olemme ja ihmettelemme. Kello on seitsemän. Lähden pienelle rauhalliselle kävelylle. Päivä vasta alussa ja se on alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.
